Moro! 

Viime viikkoa väritti vahvasti 24/7 worship. Todekkalin jatkuvasti joku beissimme väestä oli ylistämässä tavalla tai toisella. Joka ilta keräännyimme myös yhteen ylistämään. Viikosta vastasi beissillämme opiskeleva toisen asteen koulu, School Of Worshipping Warriors ja he kyllä johtivat viikkoa hyvin! Joka ilta oli erilainen: välillä juhlimme, välillä taas hiljennyimme; joskus luimme Raamattua, joskus kuuntelimme ylistysmusiikkia; eräs ilta tanssimme, toinen ilta piirsimme. Viikon aikana todellakin pystyimme keskittymään Jumalaan ja Hän puhui monella eri tapaa: vahvistaen jo opittuja asioita, mutta myös opettaen uutta. 

Viikon oppituntien aiheena oli Raamatun opiskelu. Opettajanamme toimi fijiläinen jättiläinen, Island Breeze Brisbanen (sisarbeissimme Brisbanessa) johtaja Waqa ("Wonga") Baravilala. Kaverilla todellakin riitti intoa Raamatun opiskeluun ja onneksi se tuntui tarttuvan meihinkin! Viikon aikana luimme Filemonin kirjeen peräti kymmenen kertaa. Mutta ymmärtääksemme sen kunnolla luimme toki myös koko Apostolien teot sekä Kolossalaiskirjeen. 

Koska outreach alkaa jo olla lähellä aloitimme aktiivisemman rukoilun sen puolesta. Päätimme myös paastota kaksi päivää, sillä osalta ryhmästämme puuttuu vielä rahaa aktiota varten. Ettyltä on maksamatta sekä luentojakso että outreach ja Rommel on maksanut vain puolet luentojaksosta. Oppilaiden pitää maksaa molemmat maksut ennen outreachille lähtöä, kun taas Bolen, joka on staffina pitää maksaa luentojakson sijaan asumisestaan ennen outreachille lähtöä. Rukousaiheinamme olivat siis näiden kolmen tiimiläisemme talous sekä Bolen ja Sonian viisumit. Jumala kuitenkin antoi meille varmuuden, että tulemme kaikki pääsemään perille. Jossemme samassa koneessa niin pian kuitenkin! Innolla odotan nähdä, kuinka Jumala tulee järjestämään rahat!

Lauantain YouthStreetissä vietimme ensin hulvatonta aikaa leikkipuistossa ja jatkoimme sitten australialaisen tanssielokuvan parissa.

Olimme Ettyn kanssa suunnitelleet (luvanneet) menevämme sunnuntaina jälleen Campbelltownin monikulttuuriseen seurakuntaan, mutta lauantaina School Of Worshipping Warriors pyysi Ettyä lähtemään heidän kanssaan Newcastleen soittamaan rumpuja. Pitkän pohdinnan jälkeen päätimme lähteä heidän kanssaan.

Lähdimme matkaan viidelta aamuyöllä. Pari tuntia matkattuamme pääsimme perille Newcastlen YWAM-beissille. Huomasin, ettei kukaan ollut soittamassa koskettimia, joten kysyin voisinko liittyä bändiin, mikä sopi kaikille. En vieläkään tiennyt, mikä tilaisuus oli kyseessä. Vasta kun entisiä opettajiamme alkoi virrata sisään jotain kelloja alkoi soida. Paikalla oli ensimmäinen opettajamme, oman beissimme johtaja Etienne. Toki tapasimme myös Stevon (puhui meille aiheesta Father Heart of God), joka on Newcastlen beissin johtaja. Myös Australian Missionuorten johtaja, Steve (puhui meille aiheesta auktoriteetti ja kuuliaisuus) oli paikalla. Tuttuja kasvoja löytyi lisää: Ship Tourin laivan kapteeni, Wollongongin beissin johtaja, Sydneyssä järjestetyn barbequen emäntä sekä tämän viikon puhujamme Waqa!

Kyseessä oli siis YWAM Australian johtajien kahdesti vuodessa järjestettävä kokous! Ja pari minuuttia tämän oivalluksen jälkeen olinkin jo lavalla johtamassa bändin kanssa ylistystä näille n. 50 johtajalle! Ylistyksen jälkeen johtajat rukoilivat beissimme johtajien Etiennen ja Tanian puolesta, sillä beissimme on tuorein beissi koko Australiassa. Tämän yhteydessä johtajat laskivat kätensä myös meidän päällemme ja rukoilivat meidän puolestamme.

Kokousta oli ihan mielenkiintoista seurata, vaikka olimmekin ihan yliväsyneitä. Erityisesti puhutteli Ship Tourille kerättävä kolehti: Laiva tarvitsi 30 000 dollaria lähteäkseen taas jatkamaan. Jokainen beissinjohtaja kirjoitti taululle summan, jonka haluaa antaa tähän tarkoitukseen. Kun rahat laskettiin yhteen, summa oli 47 000 dollaria..! Jotenkin lämmitti nähdä tätäkin kautta Missionuorten yhteys ja keskinäinen rakkaus täällä Australiassa.


Tässä katsaus viikon kuulumisiin. Alkanut viikko onkin sitten viimeinen luentoviikko, sillä Outreachin alkuun on enää viikko! Matkaan lähdemme tiistaina 11.5. kohteenamme Etelä-Afrikan Cape Town. Vielä viikko sitten ajatus Outreachista tuntui hieman pelottavalta, vähintäänkin epäilyttävältä tai epämukavalta, mutta Jumala valmisti minua viikon aikana ja nyt jo odotan lähtöä, vaikka siihen liittyykin monien rakkaitten ystävien hyvästelyä.

Rukousaiheita:

  • Ettyn, Rommelin ja Bolen taloudellinen tilanne (tähän saa vastata myös taloudellisesti, jos niin haluaa)
  • Lacey (toinen staffistamme) joka lähti jo lauantaina Cape Towniin valmistelemaan aktiotamme
  • Varjelusta tälle outreachia edeltävälle ajalle. Terveyttä ja intoa läheä!

Kiitosaiheita:

  • 24/7 worship -viikko! 
  • Oppitunnit antoivat intoa Raamatun lukemiseen
  • Sain aikaiseksi lukea kirjan ja tehdä siitä raportin (lähes) ajallaan.