Huomenta..! Okei, kello on jo vähän yli kaksi, mutta heräsin vasta tunti sitten, joten nyt on aamukahvin aika.

Alkuviikon opetusaiheena oli ylistys. Opettajanamme toimi Lisa Josefsson suoraan Ruotsista! Lisa on beissimme henkilökuntaa ja vastaa mm. oppilaiden hakuprosessista, joten häneen olin yhteydessä tänne hakiessani.


Viikon virallinen aihe oli alistuminen & auktoriteetti. Opettajaksemme saapui Australian Missionuorten johtaja, Steve Aherne. Kaverilla riitti viisautta ja helpolla hän ei meitä oppilaita päästänyt. Ensimmäisillä tunneilla tuntui välillä, että aivot räjähtää Stevenen esittiäessä erittäin kiperiä kysymyksiä mm. predestinaatiosta, Jumalan kaikkivaltiudesta, Jumalan suunnitelmista ja rukouksen vaikutuksesta. Monet asiat joutui miettimään perinpohjin uudestaan. Mutta se todellakin kannatti ja vahvisti uskoa.


Itse asiassa vasta viimeisenä luentopäivänä, perjantaina, ehdimme käsitellä itse aihetta eli alistumista ja auktoriteettia. Opetus todella antoi selvän käsityksen, mikä on Jumalan tahto asiasta. Paljon pureuduimme alistumisen ja tottelemisen eroihin:

  • alistuminen on asenne, totteleminen tekemistä.
  • Meidän tulee aina alistua auktoriteeteille, mutta meidän ei tule aina totella niitä.


Käsittelimme myös auktoriteetin väärinkäyttöä ja huonoja esimerkkejä, joihin meistä jokainen on törmännyt. Myös seurakunnat voivat olla huonoja johtajia. Tässä kaksi perusongelmaa:

  • Ehdoton (Raamatun totuudet) muutetaan ehdolliseksi. Seurauksena on liberaaliteologia.
  • Ehdollinen (hyvät neuvot yms.) muutetaan ehdottomaksi. Seurauksena on lakihenkisyys.


Mutta se oppitunneista. Keskiviikkona osallistuimme taas feeding programiin ja kiersimme ovelta ovelle kertomassa, että nyt sitä saa. Ruokaa nimittäin. Torstaina jakauduimme jälleen palvelemaan lähiseutua. Jostain syystä emme tänä torstaina voineet mennä nuorisovankilaan, joten osallistuin aboriginaalikirkon varhaisnuorten kerhoon, jossa olimme viikko sitten olleet mukana koko DTS:n voimin.


Torstai-iltana pidimme jätkäillan! Eli me DTS:n jätkät (minä, Etty, John, Rommel ja tietysti johtajamme Gary) suuntasimme vapaalle. Kävimme keilaamassa, minkä jälkeen tutustuimme erilaisiin pelikoneisiin: rallipelistä räiskintään. Päätimme illan juhlallisesti paikallisessa mäkkärissä eli Hungry Jack'sissa. 


Lauantain YouthStreet oli tällä viikolla poikkeuksellinen, sillä emme jakaantuneetkaan eri aktiviteetteihin, vaan olimme kaikki yhdessä. Jakauduimme kuitenkin kahteen joukkueeseen: SpongeFly & Monsters ja valmistimme tietenkin omat kannustushuudot.

 

Kuvassa Team Monsters


 Videossa Team SpongeFly

 

Ensimmäinen laji oli vesiliuku eli paikallinen pulkkamäki. Olimme rakentaneet pihanurmelle liukumäen jätesäkkimuovista ja saippuasta. Vaikka korkeusero oli hyvin vähäinen, liukumäki toimi ihmeen hyvin, kunhan saippuaa ja vettä oli tarpeeksi. Tässä lajissa ei juurikaan ollut muita sääntöjä kuin hauskanpito.


 

Seuraava laji oli sekoitus painia ja rugbya. Tässä tiukassa taistelussa keskelle liukasta areenaa asetettiin rantapallo. Pillin soidessa molemmat joukkueet ryntäsivät (polvillaan) pallon kimppuun tavoitteenaan kuljettaa pallo toiselle puolelle areenaa. Tilannetta kuitenkin vaikeutti pallon ja pelaajien liukkaus. Voittajajoukkueen rangaistus oli ankara: he saivat valita kaksi häviäjäjoukkueen pelaajaa ja heittää lautaselliset kermavaahtoa näiden naamaan.


 

Kolmas laji oli yksilölaji. Jokaisen pelaajan selkään kiinnitettiin ilmapallo. Tavoitteena oli säilyä viimeisenä pelissä ja puhkoa toisten ilmapallot. Ikävää oli, jos oma pallo puhkesi, sillä silloin oli poissa pelistä. Hauska yllätys oli, että jokaisen ilmapallon sisällä oli ilman lisäksi kermaa, joka sotki mukavasti jo ennestään saippuaiset vaatteet.

 


Sunnuntaina suuntasimme tämän kaupunginosan omaan perhekirkkoon. Väkeä ei ollut ylenpalttisesti, mutta tunnelma oli sitäkin kotoisampi. Päiväni pyhitinkin muuten sitten rentoutumiselle: otin aurinkoa pihalla (ja taisin saada auringonpistoksen), kävin salilla (beissimme yläkerrassa), katsoin uusimman Indiana Jonesin ja huilasin muutenkin.


Tässä tämän viikon monipuoliset tunnelmat..!


Rukousaiheita:

  • viikon päästä alkava viikon aktio Tingaan (aboriginaalikylä)
  • taloudellinen tilanteeni


Kiitosaiheita:

  • en ole ollut kertaakaan sairaana täällä ollessani
  • lauantain riehat sujuivat iloisesti ja turvallisesti

BTW, mulla on nykyään Skype, että jos satutte olemaan erikoiseen aikaan koneen ääressä niin voitte tarkistaa, olenko online. Mut voi löytää ihan omalla nimelläni. Mutta älkää ihmetelkö jos mun suomi kuulostaa vähän tökeröltä! :D