Tjena!

Kuulin sunnuntaina, että siellä Euroopassa on vähän tuhkaongelmia. Jostain kumman syystä ensireaktioni oli erittäin huvittunut, ehkä siksi, etten ollut kuullut tilanteesta mitään ja koko tilanne kuulosta uskomattoman absurdilta..! Mutta kyllä tuo tuhka tännekin aiheuttaa ongelmia. Lauantaina häitä viettäneen ruotsalaisen Lisan häävieraat eivät ole voineet palata takaisin ruotsiin. Myös yksi sveitsiläinen pariskunta odottaa paluutaan kotimaahansa.


Mutta aloitetaanpa viikko ihan alusta! 


Viikon aiheena oli Missio & evankeliointi. Puhujaksemme saimme Craig Merrimanin Gold Coastilta, yhden Australian Missionuorten johtajista. Miehen sydämellä todellakin oli lähetystyö ja ennen kaikkea muslimien parissa toimiminen. Hän on perustanut 30-päiväisen rukouskampanjan, joka haastaa uskovat rukoilemaan joka vuosi muslimien puolesta Ramadanin ajan. Ja Jumala on uskollinen, rukouskampanjan alettua muslimeja on tullut vuosi vuodelta uskoon yhä enemmän!


Craigin ansiosta myös DVD nimeltä More Than Dreams on painettu. Arabiankielinen DVD sisältää viiden ex-muslimin tarinan. Katsoimme niistä kaksi ja oli kyllä uskomatonta nähdä, kuinka Jeesus toimii ihmeellisellä tavalla! Olemme itsekin olleet jakamassa DVD:itä Sydneyn muslimeille. DVD:n painamisessa sattui myös suurenmoinen ihme. Levyjä painava firma painoi levyjä vahingossa tuhatmäärin ylimääräistä eikä tietenkään tehnyt niillä itse mitään, joten antoi ne veloituksetta Craigille!


Oppitunneilla opimme myös hieman faktatietoa maailman hengellisestä tilasta. Maailman kuudesta miljardista ihmisestä noin puolet on kuullut evankeliumin. Näistä kaksi kolmasosaa määritellään krisitityiksi. Puolet maapallon väestöstä ei ole koskaan kuullut evankeliumia Jeesuksesta. Näistä puolet on muslimeja. 


Valitettavasti kristillinen kirkko ei tunnu täysin ymmärtäneen tätä tilannetta, sillä maailman 240 000 lähetystyöntekijästä (v. 2000) vain 4000 työskentelee tavoittamattomien ihmisten parissa. Näistä neljästä tuhannesta vain 2% tekee työtä muslimien parissa. Omien laskujeni mukaan se on suunnilleen 80 lähetystyöntekijää... Tilanne on yhtä hälyttävä kuin jos Sydneyn kokoiseen muslimikaupunkiin lähetettäisiin kuusi lähetystyöntekijää.


Tutustuimme jonkin verran islamin ja buddhalaisuuden (Thaimaa) oppiin ja torstaiaamuna kävimme moskeijassa tutustumiskäynnillä! Tässä ihan lähiseudulla on kaksikin kohtuullisen suurta moskeijaa, turkkilainen ja pakistanilainen. Tutustuimme jälkimmäiseen. 


Moskeijassa ei ollut mikään rukoushetki menossa, joten imaamilla oli aikaa esitellä moskeijaa. Itse juttelin koko vierailun ajan imaamin 13-vuotiaan pojan kanssa, joka oli aika innokas kertomaan asioista. Kyselimme molemmilta aika paljon heidän uskostaan sekä tietenkin moskeijasta. Molemmat vastailivat ihmeen kärsivällisesti, joskin jotkut kysymykset tuntuivat kiusaavan heitä, joten mielenkiinto koitettiin kääntää muualle. Lähtiessämme annoimme molemmille käteen More Than Dreams -DVD:t.


Oppitunnit olivat jälleen kerran haastavia. Ja jälleen kerran saimme katsoa omiin motiiveihimme. Kristityt lähes aina ennen lähetystyötä kysyvät Jumalalta, pitääkö heidän mennä siihen ja siihen maahan ja onko Jumalan tahto, että he julistavat tällä viikolla ja missä... Ja rukoilu toki on elintärkeä osa lähetystyötä, mutta katsoessamme apostolien toimintaa tilanne oli lähes päinvastoin! Paavali oli saanut lähetyskäskyn ja halusi noudattaa sitä aina, ellei Jumala toisin sanonut. Todennäköisesti hän ei edes kysynyt Jumalta mihin mennä, vaan meni kaikkialle, ellei Pyhä Henki erikseen estänyt (Ap.t. 16:6-7). Tässä meille haastetta!


Viikkoon toki mahtui muutakin. Tiistaina vietimme Island Breeze Sydneyn kolmevuotissynttäreitä! Beissimme on Australian nuorin beissi, mutta pärjää jo aika hyvin omillaan. Itse en ainakaan huomannut mitään kankeutta toiminnassa kun tulin tänne. Väkeä toki on hieman vähemmän kuin muilla Australien beisseillä. Joka tapauksessa, asiaan!

 


Juhlistimme synttäreitä pukeutumalla 70- ja 80-luvun tyyliin. Suurin osa meistä ei toki ole edes elänyt 70-luvulla, mutta aika hulvattomia asukokonaisuuksia saimme nähdä! Asiaan kuului toki myös muinainen disko suoraan näiltä menneiltä vuosikymmeniltä. Vaikkeivat fossiiliset hitit olleetkaan omaa mielimusiikkiani, hauskaa meillä kaikilla oli! 

 

 

Viikon vapaa-aika meni aikalailla kokonaan tansseja harjoitellessa. Ensi perjantaina (23.4) me DTS järjestämme monikulttuurisen illan, jolla keräämme rahaa outreachiimme. Edustamme jokaista yhdeksää kansallisuuttamme illassa ruuan, tanssin tai laulun muodossa. Suomea edustamaan leivon korvapuusteja (varmaan ainut ruoka, mitä osaan tehdä..!). 


Tansseja esitämme melko monta: kaksi hip hop -tanssia, intilaisen Punjabi-tanssin ja rivitanssin, joissa olen kaikissa mukana... Joten harjoittelemista on riittänyt. Saimme onneksi lauantain vapaaksi, sillä jouduimme jättämään YouthStreetin väliin, kun suurin osa beissin väestä otti osaa kahden staffimme, ruotsalaisen Lisan ja salvadorilaisen Otton häihin.


Sunnuntaina jakauduimme eri kirkkojen jumalanpalvelukseen. Me kolme amigoa (minä, Etty ja Jon) menimme monikulttuuriseen kirkkon Campbelltowniin. Matka kesti melkein muutaman tunnin (bussilla ja junalla), mutta se kannatti: kirkon jälkeen saimme syödä herkullista ruokaa! Campbelltown on tunnettu myös halvasta elokuvateatteristaan: katsoimme Date Nightin neljän euron hintaan!


Kolma amigoa arkivaatteissaan.

 

Tästä viikosta on tulossa kiireinen perjantaita valmistellessa, mutta uskon että ilta tulee olemaan uskomaton. Kerron sitten myöhemmin, miten kävi!



Rukousaiheita:

  • Perjantain monikulttuurinen ilta (onnistuneita esityksiä, kaunista säätä sekä ihmisiä paikalle)
  • Taloudellinen tilanteeni
  • Lähestyvä outreach (lähtö käsittääkseni 9.5)

Kiitosaiheita:

  • Tanssiharjoitukset ovat menneet hyvin
  • Taloudellinen tuki, jota olen monelta saanut! Jumala siunatkoon teitä!
  • Olen pysynyt terveenä koko täälläoloaikani!