Ciao!

Melkein voisin sanoa, että aika menee nopeasti. Siltä se ainakin tuntuu, kun joka päivä tajuaa, että juurihan oli viime viikon sama viikonpäivä.


Viime viikon oppituntien aiheena oli ihmissuhteet. Opettajaksi saimme Tim Ferrisin, DaySpring-seurakunnan pastorin. Kaverilla oli teräviä pointteja ja tunnit myöskin haastoivat meitä jokaista. Erityisesti keskustelu konfliktien selvittämisestä pisti miettimään omia motiiveja ja toimintatapoja. Perin nopeasti tajusin, että vielä on paljon parantamisen varaa tällä osa-alueella!


Keskiviikkona osallistuimme jälleen Feeding Programmiin ja autoimme jälkisiivouksessa. Torstaina osallistuimme aboriginaalikirkon Kids Clubiin. 


Perjantaipäivän pyhitimme jo ennestään hyvän ryhmähengen parantamiselle. Suuntasimme erääseen kristilliseen kurssikeskukseen, jonka ympäristössä oli erilaisia tehtäväratoja. Niinpä matkustimme yhdessä autonrenkaalta toisella, kävelimme vaijereita pitkin ja roikuimme köyden varassa kuin Tarzanit konsanaan. Jokaisen rastin jälkeen analysoimme, miten olimme toimineet ja mitkä olivat toimivia toiminta- ja kommunikointitapoja.


Lauantain YouthStreetissä jatkoimme uuden tanssin opettelua. Illan opetus oli rukouksesta. Itseäni rohkaisi paljon, kun kaksi poikaa, joiden kanssa juttelimme, kertoivat molemmat aloittaneensa rukoilemisen käytyään YouthStreetissä! Alan pikkuhiljaa tajuta, kuinka tärkeä tämä palvelumuoto voikaan olla ja kuinka tarpeellista on uhrata aikaansa ja voimavaroja näille nuorille!


Emilia ja Maria, joiden kanssa lensin Sydneyyn olivat viikonlopun Sydenyssä Empun isotädin kanssa. Onneksi minulle tarjoutui sunnuntaina kaiken kiireen keskellä mahdollisuus mennä tapaamaan heitä keskustaan..! Suuntasimme LEGENDAARISELLE Bondi Beachille. Iltapäivällä teimme ostoksia Sydneyssä. Lopulta tiemme erosivat rautatieasemalla, mistä minä jatkoin takaisin beissille ja tytöt Canberraan viettämään viimeisiä viikkojaan Australiassa.


Joku random turisti Bondi Beachilla...

 

Oli mahtava nähdä ystäviä Suomesta! Ennen kaikkea suomen puhuminen oli tärkeää, vaikka se olikin aluksi vaikeaa. Sekä minulle, että tytöille! Olemmehan olleet täällä yhtä kauan. Tyttöjen kuulumiset oli huippua kuulla ja vihdoinkin tutustuin tähän legendaariseen isotätiin.

 

Tuli kiire palata takaisin beissille, sillä uuden koulun, School Of Worshipin, avajaistilaisuus oli samana iltana. Suuri osa oppilaista oli meille ennestään tuttuja edellisestä DTS:stä, mutta myös muutama uusi kasvo oli saapunut.

 

Rakas isoveljeni Will palasi riemukseni takaisin beissillemme tekemään School of Worshipin.


Tässä olivat vanhat kuulumiset! Nyt yritän saada aikaiseksi kirjoittaa tuoreempia :)